Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 28. kesäkuuta 2012

Suskin huivi - Suski´s Scarf


Muutama viikko sitten vierailimme Nefertitin kanssa Suskin kotona. Katikin oli mukana. Suski ei erityisemmin huiveista perusta, mutta tätä kaunista putkihuivia hän käyttää silloin kun kaulan lämmitintä tarvitaan. - Samalla reissulla kuvan myös Ritan huivin, mutta sen vuoro tulee hyöhemmin.
- Tänä aamuna Taikamaassa oli lämmintä 3 astetta ja ylempänä Lapissa satoi lunta. Suskin kannattaa siis pakata tämä huivi mukaan aina kun lähtee pohjoiseen vaeltelemaan.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Pikon Marimekko -huivi - Piko´s Marimekko Scarf


Nefertiti oli jo toista kertaa mukana Sodankylän elokuvajuhlilla. Tällä kertaa kuvauspaikkana oli Mantovaaran puutarha, jossa kullerot kukkivat melkein yhtä komeasti kuin vuosi sitten. Viime kesänä Piko oli hankkinut keväänvihreän kukallisen Marimekko -huivin, joka soveltuu mainiosti puutarhahommiin. - Lauantain ja sunnuntain aikana katsoimme amerikkalaisen Les Girlsin, suomalaisen Vuosaaren, lyhytelokuvien Elokuvaraadin ja kiinalaisen Suzhu Riverin. Pikolta sain festarilahjaksi Peter von Baghin kirjan Junassa. Sofi Oksasen Baby Jane ja Rosebud -muistikirja tarttuivat myös mukaan. Muistikirjaan tallennamme festarimuistojamme niin paljon kun muistia riittää. Onneksi joitakin dokumentteja on säilynyt vuosien varrelta.


Midnight Sun in Sodankylä


Ohjaaja Hirsch haastattelee ainoaa suomalaista Hollywood-tähteä, Taina Elgiä (82 v)


Laura Birn kertoo Louhimiehen Vuosaari -elokuvasta


Jukka Virtanen juontaa Elokuvaraatia


Ihmisiä suviyössä Kitisen rannalla


Nuori mies esittelee Leicaansa harrastelijakuvaajakollegalleen. Hieno on !

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Arjan huivi - Arja´s Scarf


Sininen puuvillahuivi on kuvattu Arjan työhuoneessa Kuusamo-Opistolla. Nefertitin taustalla on Hannu Hautalan upea valokuva. - Arja ei ole huivi-ihmisiä, vaikka tuttavat yrittävät vakuutella että hän on. Tätä huivia Arja käyttää joskus farkkujen kanssa ja kylmillä ilmoilla kaulan suojana. Huivi on ostettu pari vuotta sitten Oulusta.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Harmaa pellavahuivi - Gray Linen Scarf


Nefertiti vieraili viime viikolla Kemijärven kulttuurikäpässä katsomassa Itä-Lapin valokuvaajien yhteisnäyttelyä. Näyttelyssä on mukana kolme Nefertitin huivit -kuvaa: Pikon huivi, Marjan ruskea huivi ja Ilmin huivi tuulessa. Alla olevassa kuvassa Nefertiti-kuvat ovat peräseinällä. Yläkuvassa Nefertiti poseeraa taukopaikalla ennen Kemijärveä. Harmaan kukkakuvioisen pellavahuivin ostin Kemijärveltä, alennusmyyntikorista. 



Ritva Kivelän ruusukuva ja Juhani Karjalaisen lootuksenkukka


Ritva Kivelän Dalimilin "Going through"


Vesa Särkelän, Mikko Pöyliön ja Rainer Wahlstenin revontulia


Pirkka Aalto: Kotkanpoika, Nuori muuttohaukka, Rantakurvi ja Tiibetinhanhiperhe


Unto Viitamäki: Pöyliöjärvi 11.11.11


Veistos Kulttuurikämpän pysyväisnäyttelystä

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Eilan huivi - Eila´s Scarf



Nefertiti vieraili viime viikolla Kuusamo-Opistolla tapaamassa paria kipsiherraa. Kuvausta varten Nefertiti lainasi Eilan mustavalkoisen, pehmeän huivin. Eila perinyt huivin muutama vuosi sitten tyttäreltään. Huivi-ihmiseksi Eila ei tunnustaudu, mutta käyttää tätä huivia aina pyöräillessään kylmällä säällä. Huivi on 100 % viskoosia ja made in India.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Rypytetty kukkahuivi




Ensimmäistä kertaa minulla on tunne, että olen hankkinut huivin, jota en tule koskaan itse käyttämään. Ostin sen toukokuun 2012 alussa lumien sulamista odotellessani. Se näytti niin kauniilta ja kesäiseltä. Ja kaunis se onkin, mutta ei yhtään sovi minulle. - Jos joku haluaa tämän huivin itselleen, niin lahjoitan sen ilomielin. Nefertille huivi kyllä sopii, mutta hän käyttää samaa huivia vain yhden kerran ja tämä kerta oli tänään - koulujen päättäjäispäivänä.