Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kabareehuivi - Cabaret Scarf

 
Etsin viime viikonloppuna vanhoja valokuvia Ruotsin serkuistani. Löytyihän niitä, mutta samalla kaappien kätköistä putkahti esiin albumi, jossa oli sanoin ja kuvin kerrottu Kabaree Kuusikon lyhyt, mutta loistokas ura. Kabaree perustettiin toukokuussa 1984. Ryhmään kuului ohjaaja, pianisti ja kuusi laulajaa/tanssijaa. Keikkapyyntöjä alkoi tulla tiuhaan ja lehtijuttuja myös. Ryhmä toteutti vielä keväällä 1985 näytelmän, jossa en ollut mukana. Keskityin onnellisena kabareelapsen odotukseen. - Kabareehuivini lainasin Josefssonin Seijalta. Häneltä sain myös hienot mustat käsineet. Palautin huivin aikanaan, joten kuva on siltä osin lavastettu. Huivi muistutti hieman Nefertitin yllä olevaa.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kutistunut merinovillahuivi

 
Tämä huivi kuuluu sarjaan "Elämäni suurimmat mokat". Ostin ihanan, pehmeän, ilmavan, lämpimän ja hirveän kalliin merinovillahuivi Fiskarsin matkalta viime keväänä. Me matkalaiset olimme varustautuneet keväisesti Etelä-Suomen reissulle, mutta Fiskarsissa puhalsi kylmä ja navakka tuuli. Huivin ostin lämmikkeeksi jotta tarkenisin. Kotona en ehtinyt käyttää sitä kuin kerran. Jotenkin epähuomiossa huivi joutui pesukoneeseen ja sen jälkeen se oli tunnistamaton, muodoton tiukka möykky. Nefertitin yllä kutistunut huivi näyttää aika tyylikkäältä. Huivin koristuksena vanhoja Kalevala -koruja.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kullanvärinen verkkohuivi

 
Ostin tämän kullanvärisen verkkohuivin Lapin pääkaupungista kirpputorilta. Nefertiti ei ole pitkään aikaan saanut ylleen mitään kuninkaalliselle arvolleen sopivaa. No nyt sai. Vein hänen korkeutensa 5.1.2013 Taikamaan Riisitunturille kuvausreissulle. Nefertiti sai jäädä kuvauksen jälkeen parkkipaikalle assistenttini kanssa odottelemaan kun kipaisin ylös Riisille. Näkyväisyys tunturissa oli olematon ja hiljaisuus rikkumaton. Oli uskomattoman hienoa olla metsän äänettömässä syleilyssä. Tallattua polkua pitkin olisi päässyt kiertämään koko Riisin Riettaan, mutta tyydyin tällä kertaa pienenpään annokseen.Välillä astuin harhaan polulta ja pitkospuilta ja upposin hankeen. Olin yksin ylhäällä ilman kännykkää.Palasin takaisin samaa reittiä kun olin tullutkin.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Melkein Ella Kannisen huivi



Olen ihaillut Ella Kannisen kukallista huivia Tie Roomaan -ohjelmasarjassa. Uudenvuodenaattona löysin melkein samanlaisen naapurikunnan marketista. Tänään 5.1.2013 vein Nefertin ihastelemaan Taikamaan aurinkoa läheiseen tunturiin. Kukallinen huivi ja aurinko antavat meille lupauksen alati lisääntyvästä valosta ja lämmöstä.