Orvokkeja äidille Kupittaan saven maljakossa
Äitini kuoli heinäkuun ensimmäisenä 2008. Perin häneltä puuvillaisen, hieman kauhtuneen punapohjaisen huivin. Äitini oli aito luonnonlapsi ja kävelevä itsehoidon käsikirja. Ihailin äidin positiivisuutta ja kykyä ottaa ilo irti pienistä asioista. Kotona hän johti orkestereita kuunnellessaan Pavarottia ja Mario Lanzaa. Ja aina kun tielle osui sopiva puu, äiti kiipesi oksalle istumaan.Kiipeämään hän pystyi vielä kasikymppisenä. Asuessaan Göteborgissa äiti ei käynyt neljäänkymmeneen vuoteen lääkärissä - kunnes oli lopulta pakko. Äiti kuoli kotonaan saappaat jalassa, juuri niinkuin oli toivonutkin.
Lapsena äiti lauloi minulle usein tätä Orvokkini laulua:
Orvokkini
säv. J.N. Lahtinen, san. S.Lampén, sov. L. Kangas
Orvokkini tumma silmä
kultasydän pieni
katsot aina lempeästi
kun käy luokse tieni.
Itse hoidin kukkamaani:
rikkaruohot kitkin,
vettä kannoin iltasella
rantatietä pitkin.
Noudan tästä äidilleni
orvokin tai kaksi
kannan kaunokukkaseni
äidin armahaksi.
Äiti, isä ja minä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti